Edellinen myrsky kaatoi valtavan haavan mökkitielle keskellä metsää, on tuulella valtava voima. Olimme juuri kiusoitelleet vierailulla ollutta ystäväämme, että hänen on jäätävä yöksi, koska matkalla on varmasti puita kaatunut, ja niinhän myös kävi. Onneksi moottorisahalla raivaus sujui nopeasti ja vieras pääsi kotiin.
Tähän viikkoon on mahtunut sienestystä, marjastusta, kansainvälisiä tuulia sekä
naisen logiikkaa.
Saimme vieraaksemme meksikolaisen nuoren miehen, joka on viikon poikamme perheessä vierailulla. Nuoret ovat järjestäneet hänelle kaikenlaisia suomalaisia elämyksiä, niin ruokien kuin tapahtumienkin muodossa. Yksi elämys oli tulla tänne luonnon helmaan mökille, vesisateessa, onneksi aurinko näyttäytyi päivemmällä. Hän ei ole koskaan ennen saunonut saati uinut jo jäähtyneessä järvivedessä, mutta sisua ja rohkeutta ei mieheltä puuttunut. Tarjosimme supisuomalaista grillimakkaraa, kasvispaistosta, perunoita, erilaisia salaatteja sekä kanttarellikastiketta, joka oli hänen mielestään aivan uskomattoman herkullista. Puolukkapiirakka vaniljakastikkeella tuntui myös maistuvan. Uskon, että päivästä jäi myös hänelle kiva muisto.
Speden Naisen logiikka- teatterikappale laittoi nauruhermot koetukselle eilen, vaikkakin jutut olivat vanhastaan tuttuja, mutta Jari Salmi teki roolistaan niin spedemäisen, että jopa minä nauroin.
Lukemisesta sen verran, että täällä mökillä lukemiselle jää huomattavasti enemmän aikaa kuin kotona. Toki täällä on niin paljon puuhaa, että varsinaisia lukumaratoneja en ole montaa pitänyt tänä kesänä. Pidän skandidekkareista, tällä hetkellä menossa on tämä kirja.
Sisustuslehdet ovat intohimoni, niitä on joka korissa ja laatikossa ja täältä vien niitä talveksi kotiin kesäfiilistelyjen jatkamiseksi. Tilailen osan lehdistä pidempinä jaksoina, osan pätkissä ja välillä vaihtelun vuoksi ostan irttareita.
Nämä vanhat kirjat ovat pikkuihmisiä varten, niitä tutkitaankin ahkerasti joka vierailulla.